Jenna Tangokuningattarena kahdeksan vuotta!

Tänään tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun Jenna kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla Tangokuningattareksi. Lue alta Jennan mietteitä kuluneista vuosista:

 

7.7.2007, siis tasan kahdeksan vuotta sitten, minut kruunattiin tangokuningattareksi. Saman vuoden keväänä olin kirjoittanut ylioppilaaksi ja sitten kesällä päähäni painettiin kruunu.

Näihin vuosiin on mahtunut paljon hienoja kokemuksia, esiintymisiä lukuisissa erilaisissa tilaisuuksissa ja lukuisissa eri paikoissa, omiakin konserttikiertueita, rutkasti uusia tuttavuuksia ja kaksi albumia. Olen saanut kokea Euroviisut kahteen kertaan, vierailla eri big bandeissa, soittokunnissa ja kaupunginorkestereissa ja tehdä yhteistyötä lukuisten hienojen muusikoiden kanssa. Olen kokeillut myös juontotehtäviä ja paljon, paljon muutakin. Olen samalla opiskellut itselleni muusikon tutkinnon ja kohta valmistun lauluopeksi.

Hulinaa on todella riittänyt, mutta jokainen päivä on ollut omalla tavallaan arvokas ja opettavainen. Koen vielä olevani toisaalta taipaleeni alussa, mutta samalla koen, että kokemusta on karttunut rutkasti jo näinä vuosina ja on paljon mistä saan ammentaa. Toivon, että saan jatkaa rakastamaani työtä vielä vuosien ja vuosikymmenten ajan.

Kiitos sinulle, että kuljet matkassa mukana ja kannustat! <3

Jenna